Yritys

Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy

Rakennustoimisto Eero Reijonen on uudis- ja saneerauskohteiden luotettava rakentaja. Pääasiallinen toimialueemme on Itä-Suomi – olemme rakentaneet yksittäisiä kohteita myös pääkaupunkiseudulle. Perheyhtiö työllistää noin 120 työntekijä. Yhtiön liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa (2020). Yhtiön päätoimipaikka sijaitsee Liperissä Pohjois-Karjalassa. Reijosella on toimipisteet myös Kuopiossa ja Iisalmessa. Kainuussa yhtiöllä on omaa asuntotuotantoa. Vuokattiin valmistuu kaksi ensimmäistä asuintaloa lokakuussa 2020. Kolmas Vuokatin asuntokohde on nyt ennakkomarkkinoinnissa.

Yrityksen juurilta

Yhtiön perusti rakennusmestari Eero Reijonen vuonna 1984. Sittemmin kansanedustajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnetulla Reijosella oli nuoressa yrityksessä monta roolia. Yrittäjä kiersi työmailla kirvesmiehenä ja maalarina ja hoiti myös työpäällikön, laskentapäällikön ja toimitusjohtajan tehtäviä. Kun Eero Reijonen vuonna 2003 valittiin eduskuntaan, rakennustoimiston vetovastuuta jakamaan palkattiin toimitusjohtaja ja uusia toimihenkilöitä.

Kokenut, laadukas, asiakkaan luottamuksen arvoinen. Tämän asiakaslupauksen olemme pitäneet”

Hallituksen puheenjohtaja Eero Reijonen

Kehityksen kärkeen

Vuodesta 2007 lähtien Rakennustoimisto Eero Reijosen toimitusjohtajana on työskennellyt rakennusinsinööri Jarmo Hämäläinen. Innovatiivisella kehittämisen otteella yhtiöstä on 2020-luvulle tultaessa kasvanut merkittävä itäsuomalainen rakentaja.

Lighthouse Joensuu – uniikki maamerkki

Suomalaisessa puurakentamisessa Reijonen on edelläkävijä. Reijonen oli tekijä, kun Joensuuhun valmistui 6-kerroksinen puukerrostalo, energiatehokas Joensuun Pihapetäjä vuonna 2017. Vuonna 2018 valmistui puurakenteinen Joensuun pesäpallostadion. Vuonna 2019 valmistunut Suomen korkein puukerrostalo Lighthouse Joensuu oli Reijoselle todellinen näytönpaikka. Monivaiheinen pilottikohde on suomalaisen puukerrostalorakentamisen uniikki maamerkki.

Meille uuden kehittäminen ja rohkeus on ominaista. Suomen korkeimman puukerrostalon rakentaminen on ollut innostava ja hienoa avaus ekologiseen tulevaisuuteen”

Toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen